Poroa pannoitetaan Pasi Koivumaan kehittämällä aurinkopaneelipannalla ti 24.3.

Tracker Oy:n poropanta

Followit Lindesberg AB:n poropanta

Paikannusteknologian hyödyntäminen Ylä-Kainuun poro-petotilanteessa

GPS-laitteisiin perustuva paikannusteknologia on kehittynyt nopeasti 1990-luvulta alkaen. Retkeily- ja ammattikäyttöön jo toistakymmentä vuotta sitten tulleet ”gepsit” ja niiden karttapohjat ovat kehittyneet huomattavasti ja samaan tekniikkaan perustuva autonavigaattori löytyy nykyään jo varsin monen auton kojelaudalta. Kuljetusten, metsästyskoirien ja villieläinten seuranta ovat myös saman teknologian sovelluksia. Näissä kohdetta voidaan seurata suoraan eri tavoin järjestettyjen etäyhteyksien avulla. Laitteet kehittyvät edelleen, mm. tekniikan, koon ja virrankulutuksen osalta.

Myös porotaloudella on mahdollisuus hyötyä uusimmista paikannusteknologisista sovelluksista. Poron kaulaan kiinnitettävien GPS-pantojen avulla tutkijat ovat jo pitkään seuranneet erilaisten luonnonolosuhteiden vaikutusta porojen laidunvalintaan ja käyttäytymiseen. Nyt tämä tekniikka on rynnistämässä myös porotalouden omaan käyttöön, kaikkien poronomistajien työkaluksi, jonka avulla GPS-pantaa kantavien porojen sijainnit voidaan nähdä joko internetliittymän avulla karttapohjalta tai mobiilisovelluksilla myös matkapuhelimen näytöltä. Aamulla tarkastettujen sijaintien perusteella yksittäinen poromies ja/tai paliskunnat tokkakuntineen voivat suunnitella paremmin päivän työnsä sekä tarvittaessa reagoida esimerkiksi petojen aiheuttamaan pantaporojen poikkeukselliseen liikkumiseen paikasta toiseen.

Uusimmissa GPS-pantamalleissa paikkatieto välittyy suoraan käyttäjälle GSM-verkon kautta tekstiviesteinä, tai GSM-verkon puuttuessa myös satelliittivälitteisesti. Kainuun Edun hallinnoimassa hankkeessa ”Teknologisten innovaatioiden mahdollisuudet Ylä-Kainuun ja Koillismaan poro-petotilanteessa” testataan kolmen eri valmistajan, ruotsalaisen Followitin (Televilt), suomalaisen Tracker Oy:n sekä kolarilaisen Pasi Koivumaan kehittämiä viimeisimpiä GPS-GSM-pantaversioita. Nämä kolme pantamallia toimivat paikkatiedon välityksessä samalla tavalla GSM-verkkoa hyödyntäen.

Hankkeen tavoitteena on testata GPS-GSM-pantojen toimivuutta sekä niiden avulla saatavan paikkatiedon hyödyntämistä erityisesti Kainuun alueen kriittisessä petovahinkotilanteessa. Hanke pyrkii selvittämään voitaisiinko porojen päivittäisillä paikannuksilla vähentää petoeläinten poroille aiheuttamia vahinkoja. Esimerkiksi GPS-pantojen avulla päivittäistä paimennusta ja poromiesten läsnäoloa porotokissa voitaisiin lisätä niillä alueilla, joilla petovahinkoja yleensä esiintyy muita alueita runsaammin. Pelkkä petovahinkojen tehokkaampi löytäminen ei ratkaise itse ongelmaa, koska petotihentymäalueilla myös porotalouden pääoma, siitosporot hupenevat nopeasti jo aiemmin todetun suuren kesäaikaisen vasahävikin lisäksi.

Käytännössä hankkeessa pannoitetaan seitsemän poroa GPS-GSM-pannoilla ja niiden päivittäiset paikannukset kootaan paikkatietoaineistoksi. Päivittäisten poronhoitotöiden osalta kirjataan ylös miten paikannukset vaikuttivat päivän töiden tehokkuuteen, esim. ajokilometreihin, sekä seurataan tiiviisti petovahinkotilannetta ja petovahinkojen ehkäisyyn liittyviä toimia alueella.

Vastaavia paikannusteknologiaan liittyviä projekteja on käynnissä parhaillaan niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Koskaan aiemmin ei ole toteutettu hanketta, joka olisi keskittynyt selvittämään keinoja, joiden avulla poronhoitoon kohdistuvia maasuurpetojen aiheuttamia tuhoja ja uhkaa voitaisiin lieventää teknologisin keinoin. Ylä-Kainuun ja Koillismaan alueella toteutettavan hankkeen myötä pyrimme selvittämään myös paikannusteknologian viimeisimpiä tuulia, laitteiden hintakehitystä sekä GPS-pantojen yleistä soveltuvuutta porotalouden käyttöön.

Hankkeella toivotaan niin ikään saatavan nostettua esille paikallista teknologiaosaamista, sillä jos asiaan ratkaisu löytyy, sen voidaan olettaa tulevan laajalti kuuluisaksi. Hankkeessa tuotettua tietoa voidaan jakaa koko poronhoitoalueelle, sillä petovahinko-ongelma koskettaa myös muita Suomen poronhoitoalueen porotalousyrittäjiä. Uusilla teknologisilla ratkaisuilla olisi todennäköisesti paljon hyödyntäjiä myös muilla alkutuotannon aloilla, metsästyksessä ja luontomatkailussa.

Lisätietoja antavat:

Paikannusteknologiasta hankeasiantuntija Harri Norberg +358 500 343 303, hnorberg@paju.oulu.fi
Kainuun porotaloudesta poroisäntä Ari Junttila +358 400 284 002
Hankkeesta projektipäällikkö Virpi Keränen +358 44 551 4592, virpi.keranen@kainuunetu.fi

24.3.2009

Kaikki uutisotsikot